markkulehto

Ulkoministeri kävi Oulussa

Oulun piirin sosialidemokraatit järjestivät Oulussa Cafe Roosterissa  tilaisuuden, jossa ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi näkemyksiään ja kokemuksiaan siitä missä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa mennään.  Pääsin osallistumaan tilaisuuteen , vaikka hieman myöhässä, kun en 14 vuotta Oulussa asuneena entisenä helsinkiläisenä  ja espoolaisena  löytänyt Cafe Roosteria, kuljettuani kaksi kertaa sen ohi.  Koskahan Suomessa muuten opitaan merkitsemään talojen numerot selkeästi  ( esimerkiksi talo numero Torikatu 26 ) ?

Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen puheen vuorosta sain , myöhässä tulleena, kiinni vain sen , että hänen mukaansa turvallisuuspolitiikkaan kuuluu korostetusti myös ympäristöuhkat.  Eli siis  sotilaalliset uhkat ovat "vain" osa uhkistamme, nykyisessäkin Euroopan tilanteessa.

Ulkoministeri Tuomiojan puhe myötäilikin aluksi tätä ympäristöuhka-asiaa, mutta siirtyi sitten Ukrainan kriisin aiheuttamaan tilanteeseen konkreettisesti, toki nostaen esiin myös Lähi-Idän useat konfliktit.  Jossain välissä Tuomioja toi myös esiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon riskit globaalille turvallisuudelle. Olihan yleisöstä noin  miehiä ja naisia, ja muuten myös muutamia nuorempiakin. Palestiina - Isrel - konfliktiin liittyen Tuomioja viittasi siihen, että kansainvälinen yhteisö ei ole saanut mitään aikaiseksi kymmeniin vuosiin tuomitakseen Israelin palestiinalaismiehityksiä.  No sormihan osoitti USA:han, mutta kyllähän entisessä Neuvostoliitossa ja nykyisessa Venäjässäkin on edellen  merkittävä juutalaisvähemmistö, jolla lienee sielläkin vaikutusvaltaa. 

No sitten päästiin asiaan,  joka heijastelee sitä mikä on ulkoministeriä viime ajat työllistänyt:  Ukrainan kriisi.

Kyllä Erkki Tuomioja selkeästi toi esiin saman linjan, jota tasavallan presidentti ajaa. Krimin ja Itä-Ukrainan asioihin ulkopuolelta sekaantuminen on vastoin kansainvälisiä lakeja , jotka lakien minun käsittääkseni myös Venäjä ja jo Neuvostoliitto on ainakin paperilla hyväksynyt.   Tuomioja viittasi tässä tilaisuudessa vuoden  1975 Helsingin ETYK -sopimukseen. Oma havaintoni on, että kommenttien mukaan,   tuossa tilaisuudessa ( Helsingissä 1975 )  Neuvostoliiton silloinen johto ei aivan tiennyt mihin paperiin panivat nimensä.  Aina silloin tällöin vieläkin näkee vedottavan Helsingin sopimukseen ( http://en.wikipedia.org/wiki/Helsinki_Accords ), enemmänkin lännen suunnalla.

Mutta, Tuomiojan esitys painottui merkittävästi Ukrainan kriisiin sekä siten myös  em. muihin ympäristö- ja tasa-arvo ongelma-alueisiin.  Mitä jäin odottamaan , oli Suomen ja Venäjän väliset suhteet peilaten sitä viimeisen kymmenen vuoden aikaan.  Joskus tuntuu, että mitä lähemmäksi Suomen ja Venäjän yhteistä 1 300 km rajaa tullaan, niin sitä vähemmän poliittinen johtomme haluaa asiasta puhua. Toki ministeri Tuomioja tämän 1 300 km puheessaan mainitsi, mutta ei oikein ottanut kantaa, korkeintaan antoi ymmärtää, että "suu suppuun".  Toisaalta Tuomiojaahan ohjaa tässä asiassa tasavallan presidentti.

Sain kuitenkin , kiitos puhetta johtavan kansanedustaja, Tytti Tuppuraisen, esittää oman , evp. sotilaan kysymyksen , koskien Venäjän asevoimien edellisen komentajan, kenraali Makarovin, Helsingissä 5.6.2012, pitämää esitelmää.

Tässä puheessaan  ja siinä esittämässään karttakuvissa, Makarov  toi esiin sen , että Pohjois-Ruotsi, Suomi ja Balttian maat kuuluisivat Euroopan tämän suunnan ohjustorjuntavyöhykkeeseen,  josta Venäjä voisi pitää huolen ( jostain syystä Norjan Pohjois-Atlantin länsirannikko ei siihen kuulunut, vaikka se sotilasteknisesti olisikin ballististen ja risteilyohjusten torjunnan kannalta edullinen alue) .  Jokainenhan voi miettiä mitä Venjän em. alueille perustama ohjustentorjuntavyöhyke  tarkoittaisi ? Itse vastaan omalla vaatimattomalla asiantuntemuksellani: venäläisiä ohjustorjuntajärjestelmiä , johtokeskuksia , tutkavalvonta- ja signaalitiedustelu-asemia, johtokeskuksia , ballististen ohjustentorjuntaohjuspattereita, huoltoyksikköjä , jne. sekä  niitä suojaavia joukkoja em. alueilla.  

Kysymykseni ministeri Tuomiojalle koskikin sitä, että mitä ennusmerkkejä hän näkee kenraali Makarovin puheessa, josta sanoin, että hän  ( kenraali Makarov ) ei varmaankaan niitä "hihastaan tempaissut".  Ministeri  Tuomioja vastasi, että hän on Makarovin puheen lukenut.  Toisaalta Tuomioja näki, että se oli "tekninen tarkastelu". Siis ei poliittinen kannanotto. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kukaan Venäjältä ei lähde esittämään mielipiteitään , jos Venäjän presidentti ei ole asiaa hyväksynyt.

Niin, kuten Tuomioja perusteli monia asioita Oulun puheessaan  historiallisen perusteluiden tarkastelulla sekä perspektiivillä , niin sen yritän minäkin tehdä.  Miksi vuonna 1939 Kannaksen  rajan läheisyys tykin kantaman päässä  Leningradin suuntaan  ja Suomenlahden saarten merkitys , puhumattakaan Hangosta sekä Jatkosodan jälkeen Porkkalan niemestä , olivat vain "teknisiä ratkaisuja" ?  Oliko sittenkin ne kaksi sotaa,  jossa kuoli yli 88 000 suomalaista naista ja  miestä, vain Stalinin  "teknisiä tarkasteluita" ? Ehkä generalissimus Stalinille näin olikin.

Ylipäätänsä, kun peilaan demareita, niin minulle, joka luen juuri Väinö Tannerin kirjaa: Suomen tie rauhaan 1943 - 44, Tammi, KK:n kirjapaino 1952 tai Juhani Suomen  presidentti Kekkosen päiväkirjat 1958 - 1962,   tulee mieleen, että sosialidemokraatti,  ministeri ,  Erkki Tuomioja jollakin tavalla saattaa olla kuitenkin samoilla linjoilla kuin aikoinaan  Väinö Tanner.  Tämä näkyy myös eräässä ruumiineleessä,  joka ilmenee YLE -uutisten n. 30 sekunnin video -klipissä Brysselissä ( ? ) liittyen ns. Islannin ilmavalvontaan ja Hornetteihin.  Mitä lie silloinkin sovittu  ? No sehän ei meille kuulu.

Lopuksi haluan kiittää Oulun piirin sosialidemokraattien taustatyöntekijöitä, kansanedustaja Raimo Piiraista, kansanedustaja Tytti Tuppuraista sekä ulkoministeri Erkki Tuomiojaa mielenkiintoisesta  tilaisuudesta. Erkki Tuomiojalle, ns. etelän miehelle ( joka itsekin olen alunperin ) muistuttaisin entisenä "hesalaisena" , että Oulusta on edelleen muutama kilometri ( paikallisissa mittakaavoissa vain 90 km )  pitempi matka Utsjoelle kuin Helsinkiin ja että koko maatahan on tarkoitus puolustaa.

Markku Lehto, komentaja evp ( Merivoimat )

Oulun kokoomusseura

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen puheen vuorosta sain , myöhässä tulleena, kiinni vain sen , että hänen mukaansa turvallisuuspolitiikkaan kuuluu korostetusti myös ympäristöuhkat.

ooo
>...korostetusti...??
---

Mahtoiko hän tarkoittaa että rynnäkkökiväärein, Hornetein ja tykkivenein käydään sinilevälauttojen kimpuun?

---
Usein mennään Talvi- ja Jatkosotaan näissä keskusteluissa. Niistä lienee aika vähän opiksi tämän päivän turvallisuuden suojeluun. Eivätkös ne olleet nallipyssysotaa, nykyisiin verrattuina.

Vähän tuoreempia esimerkkejä: --
- Tshernobylin säteilylaskeuma Suomeen v 1986. Lehtitietojen mukaan Puolustusvoimat sai tiedon laskeumasta päiviä onnettomuuden jälkeen... lehdestä.

- Estonia upposi. Seurasiko Puolustusvoimat edes radioliikennettä mitä oli tapahtumassa.

Toimituksen poiminnat