*

markkulehto

Pitääkö YLE:ssä suu pestä saippualla ?

Tänään lauantaina 3.2.2018 kuuntelen radiosta YLE Puhe -kanavan ohjelmaa, jossa Mahadura ja Özberkan käsittelevät ihmiskauppaa.  Asia on aiheellinen ja ajankohtainen.  On vain surullista, että tämänkin  ohjelman pilaa se, että nämä juontajat käyttävät puhumisensa lomassa kirosanoja.   YLE:ssä on päässyt vallalle kiroilemisen kulttuuri, sillä jatkuvasti meidän kansalaisten rahoittamassa mediassa kuulee kiroilua. 

Mielestäni valtion korvamerkityllä  yle-verolla ( 500 miljoonaa €/vuosi )  ylläpitämässä mediassa kiroileminen on asiatonta ja se loukkaa monia kuulijoita, puhumattakaan siitä minkälaisen mallin se antaa lapsille ja nuorille.

Tokihan kiroilu kuuluu ja on kuulunut jokapäiväiseen kansankieleen, jossa puhujat kuitenkin tiedostavat tilanteen ja muut keskustelijat.  Kiroilu ei kuulu kuitenkaan julkiseen mediaan, jonka viestinnässä ei voida valvoa kenelle ja minkälaisissa tilanteissa oleville kuulijoille alatyyliset ilmaisut kohdistuvat.

Olen tästä kommentoinut usein mm. nyt jo suljetuissa YLE:n radiokanavien shoutboxeissa.  Mitään vaikutusta asiassa ei ole havaittavissa.  Luin YLE:n eettiset ohjeet lävitse.  Siellä ei puhuta mitään alatyylisistä ilmaisuista.

Onko YLE:n mielestä suomenkieli niin köyhää, että toimittajat ja haastateltavat eivät kykene ilmaisemaan itseään ja viestiään muuten kuin kiroilemalla ? Sekö on suomalaista mediakulttuuria ?

Nyt minulta meni tämä Mahaduran ja Özbergan sinänsä mielenkiinoinen ohjelma ohitse, kun minun täytyi  taas kerran puuttua tähän YLE:n ohjelmissa riehuvaan kiroiluilmiöön.  YLE:ssä tunnutaan oltavan enemmän huolissaan kuuntelijoden kommenteista ( vrt. radiokanavien shoutboxien sulkeminen ) kuin oman puhekulttuurin siistimisestä.  

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

"Kiroilu ei kuulu kuitenkaan julkiseen mediaan, jonka viestinnässä ei voida valvoa kenelle ja minkälaisissa tilanteissa oleville kuulijoille alatyyliset ilmaisut kohdistuvat."

Uskotko sinä, että kiroilun kuulemisesta on jollekin kuulijalle haittaa? Suomeen on jo pitkän aikaa alkanut pesiintymään amerikkalaistyylinen herkkähipiäisyys. Amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta ja kiroamista, Suomeen on ujutettu samanlaisia arvoja. Kiroamisen pelko on taikauskoinen jäänne, että voimasanoilla todella olisi jotakin vaikutusta. Jos taas kyse on siitä, että kiroaminen on tyylitöntä, sitten sen kieltämiseen ei ole mitään syytä – tyylittömyys ei vahingoita kuulijoita tai katselijoita.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Tuntemattomille kuulijoille kiroileminen on rinnastettavissa vihapuheisiin. Kiroilu loukkaa henkisesti monia ihmisiä.

Kiroilun luonteeseen voi tutustua esimerkiksi tietokirjailijan ja teologian tohtori Kari Kuulan nettikirjoituksesta "Kiroilu on syvältä".
https://www.karikuula.com/66

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

"Tuntemattomille kuulijoille kiroileminen on rinnastettavissa vihapuheisiin. Kiroilu loukkaa henkisesti monia ihmisiä."

Aikamoinen mielikuvitus sinulla. Vai on kiroileminen rinnastettavissa vihapuheeseen. Minä sanon että ei ole. Mitä tulee loukkaantumiseen, niin sellaista puhetta ei olekaan, joka jotakin loukkaisi. Jos joku henkisesti loukkaantuu kiroilemisesta, on hänen joko päästävä taikauskostaan tai hankittava psykiatrista apua, jotta kestää nykymaailmaa. En minä nauti kiroilun kuuntelemisesta, sen enempää kuin mistään muistakaan tyylittömyyksistä, mutta typeryyksistä vielä vähemmän.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto Vastaus kommenttiin #4

Kysymys on hyvästä käyttäytymisestä, hyvistä tavoista ja siihen liittyvästä kulttuurista. Siisti kielenkäyttö julkisuudessa on myös merkki sivistyksestä ja kyvystä ilmaista itsensä ilman kiroilua. Mielestäni YLE ei nykyisellä politiikallaan tue riittävästi sivistynyttä keskustelukulttuuria.

Vai olisiko niin, että YLE sallimalla kiroilun niin radiossa kuin TV:ssä haalii kuulijoikseen ja katselijoikseen laajempia kansankerroksia.

Ei ole vain yksi, eikä toinenkaan kerta, kun kesäteatterissa kansa saadaan iäkkäitä naisia myöten puhkeamaan nauruun, kun näyttelijä huutaa "v....tua"", "p...lettä" ym. Helpolla ei tämä jäyhä kansa näköjään syty. Siihen tarvitaan ronskeja vuorosanoja. Ja kun niitä käsikirjoittajat ja ohjaajat syöttävät repliikkien sekaan, niin menestys on kai sitten varma. Itse olen pari kertaa näistä näytelmistä poistunut väliajalla.

Ehkä olen pudonnut kyydistä tässä puhekulttuurissa ja tulen kuulemaan seuraavissa presidentin virkaanastujaispuheissa tätä nyt orastavaa ja YLE:n tukemaa "uutta kielenkäytön kulttuuria".

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Fredrik Arra: "... tyylittömyys ei vahingoita kuulijoita tai katselijoita."

Ei se vahingoita fyysisesti, mutta siitä tulee liian helposti "uusi normaali" tapa puhua, ja sitä tuskin kukaan haluaa? Suomen kieli on itsestään niin kaunista, ettei rumaa kieltä tarvitse toivottavasti julkisessa mediassa jatkuvasti kuunnella.

Jokainen varmaankin jossain tilanteessa käyttää voimasanoja, mutta mieluusti ei muiden kuullen, ei ainakaan jatkuvasti:) Se ei Suomessa ole kuulunut koskaan sivistyneeseen keskusteluun, kaikkein vähiten asiapohjaiseen pohdintaan ja ei ainakaan mediassa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Olen täsmälleen samaa mieltä Markun kanssa. Yle Puhe aloitti asiaohjelmineen sivistyskanavana, mutta nyt siitä on tullu nuorison hihityskanava.

Kuuntelin aamulähetystä, jossa kolme "kommentaattoria" yritti käsitellä tätä Väyrysen viimeistä temppua. Pitäisi toimittajilta edellyttää jonkinlaista yleistietoa sekä Suomen Poliittisen historian tuntemusta.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

”— YLE:ssä tunnutaan oltavan enemmän huolissaan kuuntelijoden kommenteista—”
Jälleen täysin pieleen menevä ruskeaoikeistolainen salaliittoteoria Ylestä. Suorien lähetysten kohdalla on nettisivuilla nykyään se ’viesti studioon’ -painike. Alueradioissa juontajat hokevat vähän väliä Whatsapp-numeroa. Shoutboxit vanhentuivat, on kätevämpiä keinoja.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Tuo "Viesti studioon" jota olen itsekin käyttänyt, on yksisuuntainen viestintätapa. Kukaan muu, kuin viestin lähettäjä ja viestin vastaanottaja eivät näe tuota keskustelua ( en ole kertaakaan saanut vastausta "Viesti studioon" kommenteistani ) . Viime mainittuhan ( YLE ) voi deletoida sen saman tien. "Viesti studioon" ei ole aitoa sananvapautta. No joskus onkin tullutkin mieleen se, että kansalaisten sananvapaus on eri asia kuin median sananvapaus.

ShoutBoxien roolihan oli se, että muut kuuntelijat ja boxien seuraajat saattoivat vapaasti kehittää aiheesta keskustelun. Teesi - antiteesi - synteesi -periaatteella. Toki ShoutBoxeissa esiintyi paljon aiheeseen liittymätöntä sanailua, mutta eihän digitalitekniikan aikakaudella bitit lopu mihinkään, eikä bitit kuluta ehtyviä luonnonvaroja.

Olen ollut aistivinani sen, että meidän neljäs valtiomahti , media, on alkanut olla huolissaan siitä, että SoMe:n kehittymisen myötä meille alkaa kehittyä viides valtiomahti, joka toimii "Vallan vahtikoirien" vahtina. Kaikki ei mene enää lävitse mediaa seuraavalta yleisöltä, koska aina joku saattaa tietää muutakin kuin mitä toimittaja kirjoittaa tai lausuu. YLE:llähän on tassä vielä myös sen poliittinen ja parlamenttaarinen ohjaus- ja vaikutustausta. Ja siitähän olemme saaneet nähdä jo esimakua.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Markku: "Tokihan kiroilu kuuluu ja on kuulunut jokapäiväiseen kansankieleen, jossa puhujat kuitenkin tiedostavat tilanteen ja muut keskustelijat. Kiroilu ei kuulu kuitenkaan julkiseen mediaan, jonka viestinnässä ei voida valvoa kenelle ja minkälaisissa tilanteissa oleville kuulijoille alatyyliset ilmaisut kohdistuvat."

Kuuntelin tänään saman ohjelman ihmiskaupasta kuin Markkukin ja olen ihan samaa mieltä, kiroilu ei kuulu julkiseen mediaan. Toistellaan samoja kirosanoja yhä uudelleen, jotta ne varmasti antaisivat toimittajista rennon kuvan, vai mikä siinä on tarkoituksena? Koko ohjelman formaatti siitä kärsii, kun kiroilu katkaisee muuten asiallisen ja kipeän aiheen.

Noin viikko sitten kuuntelin hetken aikaa jotain Suomi Pop-ohjemaa, jossa oli sama vika. Siinä vain jäätiin välillä ihan vakavan oloisesti pohtimaan miten vähemmän rumasti voisi sanoa "huku paskaan". "Huku" oli kuulemma sanana liian paha ja lopullinen ilmaisu, joten kaikki muut mahdolliset "lievemmät" ilmaisut käytiin hartaasti läpi, vaikka "paska" sana esiintyi edelleen joka lauseessa.

Lopetin kuuntelun siihen ja jäin tätä rumaa kielenkäyttöä ihmettelemään. Onko se joidenkin nuorten toimittajien uusi tapa ilmaista itseään, jopa uusi normaali? Sääli, jos niin on.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Meillä on aitojakin epäkohtia. Jos joku käyttää kirosanoja vaikkapa niiden epäkohtien esille nostamiseen, niin so what - hienoa. Herkkähipiäisyys on noussut ihanteeksi joillakin.... melko typerää. En siis itse ohjelmaa edes katsonut. Olen vähentänyt YLEn katsomista vuosien aikana. Mutta tuskin siellä sanottiin mitään, mitä en olisi aikaisemmin jo kuullut - ainakaan kirosanojen merkeissä.

Kiroilu kaiken lisäksi on lukuisten tutkimusten mukaan merkki älykkyydestä eli enemmän olisin huolissani niistä, jotka eivät kiroile:
http://tieku.fi/ihminen/aivot/alykkyys/alykkyys-ki...
https://www.voice.fi/ilmiot/a-149666
jne.

Paljon enemmän Suomessa kaivataan älykkyyden käyttämistä kuin "puhekulttuurin siistimistä".

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Ramin antamasta linkistä pätkä:
"Henkilöillä, joka käyttävät puheessaan runsaasti kirosanoja, on normaalia parempi sanavarasto, ja älykkyys ja sanavarasto taas liittyvät yhteen.

Luin saman jutun, mutta en ole itse huomannut mitään erityisiä ansioita sanavaraston suuremmasta laajuudesta niillä, jotka käyttävät runsaasti puheessaan kirosanoja. Tai sitten kirosanojen joukkoon hukkuu se olennainen asiapitoinenkin teksti? On eri sanoa väliin joku rumakin sana, kuin toistella niitä yhtenään...siinä on kyllä fiksuus kaukana.

Ei ainakaan suomalaiset filosofit käytä ajatustensa joukossa kirosanoja:) Ei kirjoissaan, eikä luennoillaan... Ehkä heillä on laajempi sanavarasto, kuin vain "papukaijana" toistella paskaa ym. merkityksettömiä sanoja.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Oma havaintosi on oma havaintosi. Se ei ole tieteellinen tutkimus. Tutkitusti kirosanoja käyttävät ovat keskimäärin älykkäämpiä - ainakin nykytutkimusten mukaan. Linkkejä tutkimuksiin olisi ollut paljon enemmänkin, mutta tämä on Uusi Suomi ja miksi vaivautua. En itsekään liiemmin kirosanoja ole käyttänyt; ajoittain vain. Onneksi arkielämässä joskus edes kiroilen; ehkä minullakin siis on toivoa älykkyyden suhteen ;) . Joskus harvoin olen laittanut kirosanan jopa someen. Ehkä pitäisi käyttää kirosanoja enemmänkin.

Mutta älä sinäkään toistele liikaa paskaa ;) Tai ehkä sittenkin käytä vain. Oletan että "paska" luetaan kirosanaksi eli voit olla oikein älykäskin.

Se että saisi asioita paremmaksi, kirosanoin tahi ilman, on tärkeintä. Oma kantani toki vain..

Sivuhuomautuksena en ole vielä kamalasti oppinut arvostamaan moniakaan suomalaisia filosofeja. Ja jos arvostaisinkin, niin hekin ovat varmasti suurelta osin tapojensa orjia enkä usko tapoihin kuuluneen kirosanojen laittoa teoksiinsa (sanoja, joita he kuitenkin viinipäissään varmasti muutoin ovatkin lausuneet suurin määrin..). Ei edes tarvitse arvailla, koska meillä on paljon kirjoitettua historiaa mikä todistaa kiroilun puolesta jopa noiden perin ihmeellisten filosofien porukoissa ;)

Enemmän olen huolissani ihmisten teoista, kuin heidän mahdollisista kirosanoistaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #10

Totta mitä toveri haastaa:) Ei pitäisi oikeastaan koskaan vedota omiin havaintoihinsa, kun ne ovat kuitenkin aina niin suppeita tieteellisiin tutkimuksiin ym. nähden.

On vain minullakin tavallisia arkihavaintoja ympäriltään ihmisistä, joilla kirosanat tulevat heti mieleen, kun ajatus takkuaa ja epävarmuus on helppo peittää ronskilla sanalla.

En ole tästä muuten huolissani, mutta nuorison kieli on ainakin paljon kapeutunut, kun kuuntelee ryhmän keskusteluja täysin sivusta. Ei edes tiedä mistä asiasta on varsinaisesti kyse, kun v-alkuiset sanat vilisevät joka lauseessa tiiviiseen tahtiin. Liekö sekin nykyinen "uusi normaali", kun ennen sitä ei ollut näkyvissä tässä laajuudessa? Radio ja tv on ollut nuorille hyvä opettaja.

Olen muuten kirjoittanut jopa kirosanoista tänne vapaavuoroonkin joskus blogin, kun ostin kirjan "maailmalla käytetyistä kirosanoista" :) Olikin hauska kirja.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

" Herkkähipiäisyys on noussut ihanteeksi joillakin.... melko typerää. "

Sekö on herkkähipiäisyyttä, että ei hyväksy kiroilua ja alatyylisiä ilmaisuja YLE:ssä ? Kyllä ainakin itselläni on kantti kestänyt yhtä sun toista kovaakin puheenpartta vuosikymmenien aikana. Työskentelin sellaisissa tehtävissä, jossa aina välillä puhuttiin suurillakin kirjaimilla. Mutta ne keskustelut käytiin "neljän seinän" sisällä.

Kyse tässä kiroiluasiassa on se, että haluammeko muuttaa suomalaisen julkisen kielenkäytön ja sen kulttuurin sellaiseksi, että joka neljäs tai viides sana on "v...ttu", "p....le", "h....tti" ym.

Siitä sitten, kun lähdetään tällä asenteella ja kielenkäytön kulttuurilla maailmalle tavaraa ja palveluita myymään, niin saattaapi olla, että kauppoja ei synnykään. Hyvin helposti nämä suomalaiset kirjosanojen sarjat kääntyvät englanniksikin. Saattaa olla, että siellä ostajapuolella voi olla näitä mainitsemiasi "herkkähipiäisiä", joilla on paljon rahaa, mutta omat periaatteensa. Sanotaanhan, että ensin myyntimiehen / -naisen pitää myydä itsensä ostajalle ja sitten vasta tuotteensa. Kiroilemallako me myymme suomalaisia tuotteita ? Sekö on sitä KiKy:ä ?

Kun aikoinani olin istumassa kymmenen vuotta pöydän toisella puolella ostajana, en koskaan törmännyt ulkomaalaisiin myyntimiehiin, jotka olisivat kehuneet tuotteitaan "fu...ing good systems" -termeillä , puhumattakaan että olisivat mollanneet kilpailijoiden tuotteita "sh..t" -termeillä.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Kirosanojen liiallinen käyttö aiheuttaa sen, että niiden "voimaannuttava" vaikutus heikkenee. Kirosanat kärsivät tätä menoa inflaation.

Voin vain kuvitella, kun suomalainen nuoremman polven kauppamies liikkuu maailmalla julistamassa, kuinka "F....cking good product we have." Noinkohan sillä lisätään suomalaisten kilpailukykyä maailmalla ?

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

En ole kuunnellut kyseistä ohjelmaa, mutta tästä kirjoituksesta lukemani perusteella näyttäisi olevan kirosanojen käyttäjät nimistä päätellen maahanmuuttajia tai taustaisia. Voiko olla niin, että heille on suomalaisen tavan mukaan ensimmäiseksi opetettu kirosanat, muttei sitä millä ja missä tilanteissa niitä on sopivaa käyttää vai onko sopivaa yleiskielessä laisinkaan julkisesti?

Kirosanojen käyttäjä antaa käytöstavoistaan tietynlaisen kuvan ja varsinkin kirosanojen käyttö epäsopivassa yhteydessä. Tosin niiden käyttämisen ei soisi olla arkipäiväistä missään tilanteissa, sillä suomen kielessä on hyviä korvaavia sanoja.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Aika hyvin arvattu Sirpa. Näin juuri oli ainakin tässä ihmiskaupasta kertovassa ohjelmassa. Taisivat molemmat tytöt olla maahanmuuttajia, mutta he puhuivat kuitenkin ihan hyvää suomea. Koulut on todennäköisesti myöskin käyty täällä, joten siellä on opittu ikävien kirosanojen käyttökin.

Liittynee johonkin nuorison omaan muotiin, jonka ei soisi jatkuvan tässä mittakaavassa enää kauaa. Itse en ole omien lasteni enkä myöskään lastenlasteni kuullut koskaan kiroilevan... En ainakaan meidän kuullen:)

Toimituksen poiminnat